Oikea sisältö. Oikea paikka.

Tuttu mutta tuntematon Tulli

Tullin entinen pääjohtaja Tapani Erling jäsentää Tullin kansainvälistä ja kansallista roolia uutuuskirjassaan Tulli – tuttu mutta tuntematon. Hän kertoo etenkin omakohtaisia kokemuksia pitkältä pääjohtajakaudeltaan 1998–2012, jolloin hän toimi myös Maailman tullijärjestön puheenjohtajana 2006–2008.

Kirjan nimi viittaa siihen heikohkoon julkiseen kuvaan, joka suurella yleisöllä ja jopa tärkeillä sidosryhmillä on modernista tullityöstä. Nykyisin muun muassa Euroopan unionin piirissä kuulee epäilyjä koko tullijärjestelmän tarpeellisuudesta.

Kirjauutuus tekee ”tuntemattoman” tutuksi käsitellen tullitoimintaa etenkin kansainvälisestä näkökulmasta, mutta antaa kattavan kuvan myös Suomen tullin tehtävistä ja kansallisista yhteistyöasetelmista. Esimerkiksi rikostorjunta on tullityön kovaa ydintä ja Tullin yhteistyö poliisin ja Rajavartiolaitoksen kanssa merkittävää.

Teoksessa kuvataan ensimmäistä kertaa Venäjän tullin toimintatapoja, jotka ovat länsimaisen näkemyksen mukaan kyseenalaisia.

https://www.editapublishing.fi/muut/tuote/tulli-tuttu-mutta-tuntematon

Katso Tapani Erlingingin haastattelu 17.4.2015 Ylen aamu-tv:stä: http://areena.yle.fi/tv/2762483