Oikea sisältö. Oikea paikka.

Poisoppia ikä kaikki

Vanha koira ei opi uusia temppuja, sanotaan. Väärin meni, sillä vain uusia temppuja se voi oppia, vanhat se jo osaa. Uusien temppujen oppiminen vaatii vanhoista irti päästämistä, poisoppimista.

Heipä hei, olen tämän syksyn fuksi Helsingin yliopistosta! Edellisen kerran sama tilanne oli päällä viime vuosituhannen puolella, täsmästi 25 vuotta sitten. Muistelen, että Ilkka Niiniluoto antoi meille yliopiston avajaisissa ohjeita elomme varalle. Niistä en muista mitään. Tällä kertaa pystyin jo valppaammin nappaamaan ajatuksia avajaispuheesta. Ja hyviähän ne: dekaani Mustajoki kertoi meille tuoreille humanisteille, että humanistit tekevät töitä, joihin koneet eivät pysty. Olen siis tulevaisuuden alalla!

Olin vastikään koulutuksessa, jossa pohdittiin tulevaisuuden työelämän taitotarpeita. Esiintyjä summasi neljä tulevaisuuden onnistujan perustaitoa: Pitäisi olla syy-seuraussuhteiden ymmärrystä ja kykyä tehdä synteesejä. Nämä ovat kuitenkin asioita, jotka myös koneet osaavat. Kaksi muuta keskeistä taitoa ovat empatia ja kyky kertoa tarinoita. Näihin ei vempele pysty.

Tärkeäksi työelämätaidoksi luennoitsija mainitsi myös nopean oppimisen. Oppiminen on nykyisessä työmaailmassa välttämätöntä, nopea oppiminen on kilpailuetu. Sitä kannattaakin harjoitella. Ja siihen tarvitaan poisoppimisen taitoja.

Muutoksen mahdollistaja

Ammattikoulujen opettajat kertovat, että vaikeimpia opetettavia ovat usein ne, joilla on eniten käytännön työkokemusta. Heidän on vaikea oppia pois aiemmista – kenties vanhentuneista, kenties työpaikalla käytössä olleista mutta toimimattomista – työtavoista ja ajatuksista. Kokonaan uutta oppivan nuoren ei tarvitse käydä läpi poisoppimisen vaikeaa vaihetta. Learn–unlearn–relearn-ketju on sen sijaan elinikäisen oppimisen ytimessä.

Poisoppimisen taito on työelämässä arvokas. Se neutralisoi muutosvastarintaa. Seuraavan kerran, kun konsultit ja isot pomot jalkauttavat jonkun riemukkaan uuden systeemin, josta näkee heti, että asiasta ei ole kysytty mitään niiltä ihmisiltä, jotka oikeasti osaavat kyseisen homman ja tekevät sitä joka päivä, on aika nauttia poisoppimisesta. Vaikka vanha metodi toimii nyt, miksi uusi ei toimisi? Voisiko se olla jopa parempi? Ja parempi viiden vuoden kuluttua? Uudet tekemisen tapojen ideat eivät välttämättä synny parhaiten niiden päissä, jotka ovat tottuneet tekemään asioita vuosia samalla metodilla. Uudet silmät voivat nähdä kauemmas.

Itse en ole tässä kovin hyvä. Olen vanhan liiton kirja- ja kirjallisuusihminen. Opiskelin alaa ja olen tehnyt koko työurani kirjojen parissa. Siksi en aluksi nähnyt digitalisoitumista suuren ilon ilmoituksena, vaan taas kerran yhtenä kohkauksena. Ajattelin, että ehkä onnistun pelastautumaan jonnekin kirjanystävien lintukotoon, ennen kuin minun tarvitsee ruveta miettimään asiaa. Kenties ehdin eläkkeelle, ennen kuin digikirja koputtaa olalle. Tarvittiin reipas poisoppimiskuuri, jotta pystyin näkemään, että digitaalisuus tuokin työhöni uusia, kiinnostavia asioita ja kaivattua vaihtelua. Ja sopivasti käytettynä paljon hyötyä myös tuotteiden käyttäjille. Muutos ei jätä meitä, joten on fiksumpaa ruveta sen kaveriksi ja olla oppivainen.

Entä kuinka yliopisto on muuttunut? Luonnollisesti ollaan sähköisempiä kuin 90-luvulla. Tehtävät ja viestit jaetaan ja palautetaan Moodlessa. Proffan vastaanotolle ei tarvitse jonottaa käytävässä, kun asiansa voi kysyä sähköpostitse. Moni käyttää jotakin älylaitetta luennolla muistiinpanojen tekoon. (Tosin huomasin, että naapuri kävi luennon aikana sekä hoitamassa pankkiasiansa että Facessa ainakin viidesti. Mahtaakohan tuo edistää oppimista?)

Jokaisen fuksin tulee tehdä henkilökohtainen opintosuunnitelma eli HOPS. Opintojen etenemistä ja valmistumista seurataan. Akateemiselle vapaudelle on lisätty tehoja.

Päärakennuksen ruoka on parantunut. Tofunnatustajat ovat saaneet aikaan sen, että kasvisruokaa näyttää olevan joka lounaspisteessä joka päivä. Jonot ovat entisellään.

Eniten ovat kuitenkin muuttuneet opiskelijat: ne ovat nykyään niin kovin nuoria!