Oikea sisältö. Oikea paikka.

Miten psykologian opetuksessa voidaan käsitellä seksuaalista häirintää?

“Olen automaattisesti viehättynyt kauniista [naisista] — alan vain suudella heitä. Se toimii kuin magneetti. Alan suudella. En edes odota. Ja kun olet tähti, he antavat sinun tehdä sen. Voit tehdä mitä tahansa”. Näin kuvaili joitakin vuosia sitten menestyvä liikemies Yhdysvalloissa.

Jotkut ovat pitäneet retostelevaa puhetapaa ”pukuhuonepuheena” ja ajatelleet, että miesten kesken vallitsee eri säännöt kuin muualla. Tämä on osoitus yhteisön toimintaa säätelevästä kirjoittamattomasta ryhmän käyttäytymissäännöstä eli normista. Joskus normit ovat huomaamattomia, kielteisiä ja vahingollisia.

Tällaiset normit ja asenteet osoittivat erityisen vakavuutensa, kun Suomessa nousi alkuvuonna esille tapauksia, joissa opettaja on häirinnyt oppilaitaan seksuaalisesti. Sekä yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus että Suomen perustuslaki takaavat jokaiselle ruumiillisen koskemattomuuden.

Laeista huolimatta seksuaalinen häirintä on ollut mahdollista, koska yhteisön paine ei ole ollut riittävän voimakasta häirinnän lopettamiseksi. Monet tilanteista tienneet ovat vaienneet, eivätkä he ole kokeneet, että heillä olisi ollut keinoja puuttua tilanteeseen.

Naisviha on naisiin kohdistuva kielteinen asenne

Seksuaalista häirintää, ahdistelua ja väkivaltaa kohdistuu kaikkiin sukupuoliin. Ilmiö on kuitenkin vahvasti sukupuolittunut, koska tekijät ovat ennen kaikkea miehiä.

Psykologisen tiedon mukaan on mahdollista, että seksuaalisen häirinnän taustalla on naisiin kohdistuva kielteinen asenne eli naisviha. Kuten muutkin ennakkoluulot, naisviha saattaa johtaa syrjintään. Tämä voi ilmetä esimerkiksi tyttöjen ja naisten halveksuntana tai seksuaalisena häirintänä.

Tutkimustulosten mukaan ennakkoluulojen, syrjinnän ja väkivallan kohteet reagoivat kohteluunsa yksilöllisesti: siinä missä yksi sisuuntuu, toinen saattaa muuttua itsetuhoiseksi. Siksi erilaiset ihmiset tarvitsevat erilaista tukea elämänsä vaikeissa tilanteissa, eikä patenttimalleja ole olemassa.

Lapsilla ja nuorilla ei välttämättä ole keinoja kertoa kokemastaan häirinnästä, ja kenen tahansa kohdalla häpeä voi estää kertomasta ja hakemasta apua. On erityisen haitallista, jos koskemattomuuden rikkominen hajottaa yksilön kokemusta itsestään toimijana, joka pystyy vaikuttamaan itselleen tapahtuviin asioihin.

Normeja puretaan ja stereotypioita rikotaan

Viimeisen puolen vuoden aikana seksuaalinen häirintä on noussut yhteiskunnallisen keskustelun aiheeksi ja puhututtanut runsaasti myös kouluissa. Sosiaalipsykologian termein on tapahtunut karjavaunu-efekti (engl. bandwagon effect): mitä useampi on uskaltautunut puhumaan seksuaalisesta häirinnästä, sitä useampi on uskaltanut tehdä samoin.

Jos normina oli vuosikymmenien ajan ollut, että seksuaalisesta häirinnästä ollaan hiljaa, tuon normin purkaminen alkoi, kun monet osoittivat, että he eivät enää vaikene. Samoin kuin koulukiusaamisessa kiusaaja lopettaa, kun hiljainen hyväksyntä teoille loppuu, samoin uusi normi tekee mahdottomaksi kutsua sopimatonta käytöstä leikkimieliseksi vitsailuksi.

Virinneen keskustelun myötä on alkanut näyttää siltä, että yhteiskunnassa ollaan luomassa uusia normeja, joiden mukaan uudet sukupolvet tulevat aikanaan toimimaan. Keskustelun pitkän aikavälin seurauksia ei vielä pystytä varmasti sanomaan, mutta psykologiassa on jo pitkään korostettu sitä, että ihmiset voivat muuttua.

Blogin kirjoittaja, psykologian tohtori Kia Aarnio on lukion psykologian Skeema-oppimateriaalisarjan tekijä. Skeema-sarjassa käsitellään muun muassa normeja, valtaa, ennakkoluuloja, stereotypioita, syrjintää ja yhdenvertaisuutta. Skeema-sarja tukee opettajaa käsittelmään opetuksessaan ennakkoluuloihin ja syrjintään liittyviä asioita.