Oikea sisältö. Oikea paikka.

Kannattaa kokeilla lukion filosofiaa

Kun ylioppilaskirjoitusten merkitystä jatko-opintoihin hakeutumisessa lisätään, sillä on väistämättä vaikutusta lukiossa tehtyihin kurssivalintoihin. Filosofia saattaa olla yksi uudistusten häviäjistä.

Lukiokoulutus ja korkeakoulujen pääsykokeet ovat herättäneet viime aikoina paljon keskustelua. Lukion aloittavilla on entistä suuremmat paineet valita jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta alkaen kursseja, jotka auttavat heitä suuntaamaan alalle, jolle he haluavat tulevaisuudessa työllistyä.

Kun pääsykokeista ollaan monilla aloilla luopumassa, ylioppilaskirjoitusten merkitys kasvaa. Lukiolaisten on alusta alkaen mietittävä, mistä oppiaineista on hyötyä pyrittäessä jatkokoulutukseen. Erilaisille kokeiluille ja uusiin oppiaineisiin tutustumiselle saattaa jäädä entistä vähemmän tilaa.

Yksi oppiaineista, jonka opiskeluun uudistukset saattavat vaikuttaa, on filosofia. Se on lukiossa alkava oppiaine, jota koskevat mielikuvat voivat olla hataria lukion ensimmäisen luokan aloittavilla. Jos opiskelijoiden pitää asettaa kursseja tärkeysjärjestykseen, filosofia tuskin on monien kärkipäässä.

Opiskelijavalinta ohjaa päätöksiä

Filosofian yleispätevyys on lukiossa ehkäpä sen heikkous, sillä filosofiasta on paljon hyötyä kaikessa muttei suoraa hyötyä oikeastaan millään alalla. Filosofian opiskelu pääaineena on taas vaihtoehto vain hyvin harvoille.

Esimerkiksi kauppakorkeakoulujen yhteishaussa huomioidaan nykyisellään äidinkielen, matematiikan, A-kielen ja kahden muun parhaita pisteitä antavan kokeen tulokset. Luokanopettajakoulutuksen valinnassa taas huomioidaan äidinkielen, vieraan kielen, matematiikan ja parhaan reaalikokeen tulokset.

Jos haluaa ekonomiksi tai luokanopettajaksi, lukiolaisen kannalta olisi järkevää panostaa äidinkieleen, vieraaseen kieleen ja matematiikkaan. Lisäksi kannattaisi valita yksi reaali, jonka opiskelusta saa parhaan mahdollisen hyöty-tuotto-suhteen.

Kauppatieteelliseen mielivälle reaalikoe, johon kannattaa panostaa, saattaa hyvinkin olla yhteiskuntaoppi. Luokanopettajan taas kannattaa valita jokin sellainen reaali, jota opetetaan alakoulussa, vaikkapa biologia, maantieto tai uskonto.

Filosofian taidot auttavat monella alalla

Filosofiaa on nykyisellään useimmissa lukioissa kaksi pakollista kurssia. Ensimmäinen kurssi on johdatus filosofiseen ajatteluun: sen aikana käsitellään muun muassa käsitteiden määrittelyä, johdonmukaista päättelyä ja filosofista keskustelua. Toinen kurssi on omistettu kokonaan etiikalle.

Filosofia ja hyötyajattelu vierastavat jossain määrin toisiaan. Filosofian opiskelu vaatii täsmällistä ajattelua ja ajatusten huolellista perkaamista. Siitä ei välttämättä ole opiskelijoille suoraa hyötyä tulevaisuudessa, mutta monien eri alojen osaajat voivat ammentaa valtavasti filosofian opiskelusta.

Esimerkiksi Editan filosofian oppimateriaalisarja Minerva painottaa filosofian taitoja. Se konkretisoi niitä ja antaa selkeitä tehtäviä, joiden avulla taitoja voi ottaa haltuun. Sarjan tarkoitus on opettaa filosofian työvälineitä kaikille, tulevaan opiskelualaan katsomatta.

Lisätietoja Minerva-sarjasta