Oikea sisältö. Oikea paikka.

Isänmaan airuet – suomalaista diplomatiaa viidellä vuosikymmenellä

Suomalaisen diplomatian ammattilaiset eri puolilta maailmaa ovat koonneet monipuolisesti kokemuksiaan yksiin kansiin. Edita Publishingin kustantaman Isänmaan airuet -kirjan silminnäkijätodistuksina ja aiheina vilisevät ETYK, Jolon panttivangit, tsunami ja monet muut tunnetut aiheet.

Ulkoasiainministeriön rekrytointijärjestelmä uudistettiin vuonna 1970. Uudistuksen jälkeen virkamiesten valinta diplomaateiksi keskitettiin tapahtuvaksi ministeriön kerran vuodessa järjestämältä Kavaku-kurssilta eli kansainvälisten asiain valmennuskurssilta.

Ykkös-Kavakun 40-vuotisjuhlaa vietettäessä syntyi ajatus koota kirja, jolla kollegat tahtovat onnitella kurssitoveriaan Pertti Torstilaa, joka täyttää 70 vuotta helmikuussa 2016. Hän päätti 43-vuotisen uransa kahdeksanvuotiseen valtiosihteerikauteen ulkoasiainministeriössä.

Kurssin osanottajat ovat koonneet kirjan omista kokemuksistaan ulkoasianhallinnosta ja kutsuneet kollegoitaan, kansainvälisen politiikan asiantuntijoita ja entisiä ulkoministereitä kirjoittamaan Suomen ulkopolitiikasta ja Euroopan integraatiosta eri näkökulmista. Lopputuloksena on 40 artikkelin kokoelma herkullisia otoksia diplomatian arjesta maailman eri kulmilta.

Kirjan toimituskunta eli suurlähettiläät Kimmo Pulkkinen, Hannu Mäntyvaara ja Risto Veltheimluovuttivat teoksen Pertti Torstilalle 12.2.2016 ulkoministeriön seminaarissa.